Vuosi 2021 oli erittäin hyvä erityisesti osakesijoittajalle. Yhä useampi suomalainen innostui osakesijoittamisesta ja se näkyy myös LähiTapiolan teettämässä Arjen katsaus –kyselyssä. Suorat osakesijoitukset olivat toiseksi suosituin sijoituskohde heti osakerahastojen jälkeen.
Kyselyssä sukupuolierot olivat selvät. Erityisesti miehet olisivat naisia valmiimpia hankkimaan ylimääräisillä varoillaan osakkeita. Osakerahastot olivat toki miehilläkin suosituin sijoituskohde, mutta suorat osakkeet seurasivat heti perässä.
Sen sijaan naisilla selkeä ykkössuosikki sijoituskohteeksi olivat tilit. Suorat osakkeet olivat suosituimmuusjärjestyksessä vasta viidentenä osakerahastojen, yhdistelmärahastojen ja kiinteistöjen jälkeen. Suora osakesijoittaminen on naisvastaajien mielestä vain vaivoin suositumpaa kuin metsäsijoittaminen.
-Kyselyn perusteella miehet myös näkivät enemmän riskejä sijoittamisessa, mitä voi selittää riskisemmät sijoitukset. Miesten mielestä huolestuttavinta sijoittamisessa olivat sijoitusten korkeat arvostukset ja osakekurssien heilahtelut, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro kertoo Arjen katsauksen tuloksista.
-Myös naisia huolestutti osakekurssien voimakas heilahtelu, mutta koronapandemia, inflaatio sekä talouskasvun hidastuminen olivat naisten mielestä huolestuttavampaa kuin korkeat arvostustasot.
Nuoret valmiita ottamaan riskiä
Riskitietoisuuden erot näkyvät selvästi myös eri ikäpolvien välillä. Kolmekymppiset ovat halukkaampia ottamaan riskiä kuin vanhempansa, eli 50-60 vuotiaat. Nummiaron mukaan kyse voi olla sijoittamiskulttuurin yleisestä noususta. Mutta kyse voi olla myös nuorten pidemmästä sijoitushorisontista, joka voi selittää suurempaa riskinsietokykyä.
Kyselyn nuorimmat (15-24 –vuotiaat) puntaroivat sijoittamisen vaihtoehtoja selvästi laajemmalla kirjolla kuin vanhemmat. Osakerahastot ovat nuorimmalla selvästi suosituin sijoituskohde. Suosittua on myös sijoittaa yhdistelmärahastoihin. Sen sijaan suorat osakesijoitukset, osakeindeksirahastot, talletukset ja kiinteistöt kilpailevat melko tasaväkisesti suosiosta.
Nuoret ovat innostuneet myös bitcoin-sijoittamisesta. Huiman arvonnousun kokenut kryptovaluutta bitcoin on herättänyt nuorten mielenkiinnon. Arjen katsauskyselyssä 15-24 –vuotiasta kyselyyn vastanneista nuorista hieman vähemmän kuin joka kuudes (14 %) olisi valmis sijoittamaan ylimääräiset varansa bitcoiniin tai muihin virtuaalivaluuttoihin.
– Isoimmat sukupolvierot näyttävät olevan nuorten suosimissa kryptovaluutoissa ja indeksirahastoissa. Kryptovaluutat ovat kokonaan uusi sijoitusluokka, jonka nuoret ovat innokkaammin ottaneet kiintotähdekseen. Mutta varttuneemmat vielä epäilevät niitä tähdenlennoiksi. Osakkeisiin sen sijaan kaikki luottavat sijoitusluokkana, mutta sopivimmassa sijoittamistavassa on näkemyseroja. Varttuneimmat pitävät aktiivisia osakerahastoja yli neljä kertaa suosituimpina kuin osakeindeksirahastoja. Nuoretkin sijoittaisivat mieluiten aktiivisiin osakerahastoihin, mutta alle kaksi kertaa mieluummin kuin osakeindeksirahastoihin. Nähtävästi yhä useammat nuoret tekevät mieluummin itse aktiivia sijoituspäätöksiä. Sijoituskulttuuri voi olla isonkin murroksen partaalla.
Innostus bitcoin –sijoittamiseen hiipuu mitä vanhemmaksi vastaajat käyvät. Yli 65 –vuotiaista kyselyyn vastanneista yksikään ei sijoittaisi bitcoiniin.
Sen sijaan vanhemmilla sijoittajilla kiinnostus kiinteistösijoittamiseen kasvaa. Osakeasunnon ostaminen ja vuokraaminen tai tarjolla olevat kiinteistörahastot ovat houkutelleet monia. Arjen katsaus –kyselyssä 45 –vuotiailla ja sitä vanhemmilla vastaajilla kiinteistöt olivat neljän suosituimman sijoituskohteen joukossa.
Vanhemmat ikäluokat ovat myös tottuneempia metsäsijoittajia kuin nuoret. Ikäpolvien erot näkyvät myös vastauksissa, mikä sijoittamisessa huolestuttaa eniten. Vanhimmat (yli 65 –vuotiaat) vastaajat ovat eniten huolissaan osakekurssien heilahtelusta, kun nuorimpia (15-24 –vuotiaat) vastaajia huolettaa eniten kohoava inflaatio.
-Metsä on selkeimmin varttuneempien ikäluokkien sijoitusluokka. Myös sijoitusvakuutusten suosio kasvaa huomattavasti iän myötä.
Yksi yhtenevä piirre nousee kuitenkin kyselyssä esille kaikissa ikäryhmissä. Varsin moni on epätietoinen siitä, mihin ylimääräiset varansa sijoittaisi. Epätietoisia on hieman enemmän kuin joka viides kyselyn yli tuhannesta vastaajasta.
LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus –kyselyn toteutti Kantar TNS. Kyselyn haastattelut on kerätty Galllup Kanavalla 17.- 23. syyskuuta välisenä aikana. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1013 henkilöä, jotka olivat iältään 15-74 –vuotiaita. Kyselyn virhemarginaali on +/- 3,1 prosenttiyksikköä.
Sijoittamisen ohelle viihdettä
Uutta viihteestä kertoo suoratoiston puolelta suomalainen uutuussivusto Nettiruutu, joka tuo esille suoratoiston kanavia sekä videoin, arvosteluin että muilla artikkeleilla. Ja jos viihdettä olet enemmän hakemassa esimerkiksi rahapelien maailmasta, niiden uutisista kansainvälisesti sinulle kertoo Carnival News suomeksi.
Muuta luettavaa muualta:
Vapaa-ajalla uutta ajatuksia
Oletko kahvijuojana perussuomalainen eli suodatinkahvin ystävä? Nimittäin viimeisten vuosien aikana suomalaiset ovat lisänneet huomattavasti myös uusien kahvien juomista, makukahvien, tummien kahvien ja se on tapahtunut paljolti kapselikahvien kautta, miten sinulla?
Meillä on myös entistä enemmän sitä vapaa-aikaa käytettävissä, ja samalla myös entistä enemmän varallisuutta, joten olemme alkaneet käyttää rahaa itseemme, tehdäksemme meistä tyytyväisempiä ja samalla tehdäksemme itsemme kauniimmaksi. Samalla olemme entistä tietoisempia myös eläinystäviemme kuten koirien tarpeista, sillä ovathan koirat kuitenkin yksi ihmisen parhaista ystävistä. Tämä kaikki vie meidät kohti tervettä perhettä, ja entistä terveellisempää arkea, kai.
Nämä asiat ovat yhteiskunnallinen kehitys ovat tuoneet arkeemme myös ajatuksia kierrättämisestä ja tulevaisuudestamme erilaisin tavoin – meistä on tullut entistä vastuullisempia kuluttajia ja jatkossa meidän on oltava sitä enemmänkin. Miten sinä esimerkiksi omassa arjessasi huomioit erilaiset vastuullisuuteen liittyvät kysymykset? Ja kun teet tulevaisuudessa päätöksiäsi, oletko miettinyt myös oman taloutesi hallintaa ja kehittämistä, jopa sijoituspalveluiden kautta?
Kahvittelu, kauneudenhoito, koiran kanssa lenkkeily ja oman vastuullisuuden miettiminen liittyvät myös oman kehon kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen vai oletko sittenkin uusia laihduttamisideoita etsimässä?
Tekemisellekin on entistä enemmän vaihtoehtoja kaiken lisääntyneen ajan kanssa, me voimme aikuisina aloittaa vaikka uuden pelin pelaamisen, sillä pelaaminen on ihan ok nykyään kaiken ikäisille, tai voimme alkaa oikeasti opetella jotain aivan uutta ja teknistä osaamista itsellemme – kotioloissa, etänä vaikka iltaisin.
5 Comments