Sijoittaminen 2020-luvulla ja tulevaisuudessa

Sijoittaminen 2020-luvulla ja tulevaisuudessa

Kaikki muuttuu entistä digitaalisemmaksi. Onneksi sentään me itse olemme vielä oikeasti olemassa, mutta muuten monet tutut asiat ovat jo muuttuneet digitaaliseen muotoon – vai kuinka monta kertaa olet itse enää maksanut kaupassa oikealla rahalla? Suomessa noin 12 % kaupan ostoksista suoritetaan käteisellä- ja entistä enemmän vielä siitä muusta maksamisesta tapahtuu mobiilisti. Se laite, joka tuli 80/90-lukujen vaihteissa, ja jota sanottiin kännykäksi, on muodostunut tärkeimmäksi yksittäiseksi laitteeksi, mitä meillä yleensä on – joten ei ihme, että se on tullut merkittäväksi tekijäksi myös sijoitustoiminnassa ja harrastuksissa sekä ajanvietossa. Esimerkiksi pelaaminen on entistä enemmän siirtymässä mobiiliin – niin myös tietokonepelien ja konsolipelien maailmassa – koska meillä on se pelikone aina mukana, niin on loogista, että sille myös tarjontaa syntyy eniten.

Virtuaalinen urheilu on tullut yhdeksi uudeksi mahdollisuudeksi rahapelien maailmassa

Digitaalisuus on tullut todellakin kaikkeen, vai mitä sanotte ylläolevasta kuvasta, joka kuvaa täysin virtuaalista jalkapallo-ottelua Saksan ja Tsekin välillä. Ottelun tapahtumat, pelaajat ja tulos syntyvät todellisten tilastojen ja satunnaislukugeneraattorin yhdistelmästä. Ottelulle on myös annetut kertoimet, kuten perinteisissä jalkapallo-otteluissa. Näitä uudenaikakauden täysin virtuaalisia mahdollisuuksia tarjoaa mm. nettikasino NetBet, muiden vastaavien pelimuotojen parissa esimerkkinä siitä, mitä aikuiset pelaamisesta kiinnostuneet ihmiset voivat tehdä vapaa-ajallaan. Kasinoiden pelit ovat ajanvietettä, viihdettä ja jännitystä ja kaikkien pelaajien tulisi muistaa että erilaiset kertoimet on laskettu siten, että todennäköisesti kasino jää voitolle – ja samoin kaikissa muissakin kasinon peleissä on 100 % onnen perustuva logiikka, ja jokaisella pelikierroksella on matemaattinen 2-8 % etu kasinolla – onko kasinopelit sitten mahdollisia sijoituskohteita?? Vastaus ei, mutta viihdettä ja ajanvietettä ne ovat.

Mutta kasinopelitoiminta sinällään on sijoitettavaa toimintaa, ja kasinoalalla toimivia yrityksiä on tarjolla mm. Nordnetin listoilla niin Norjasta kuin Ruotsista, ja esimerkiksi viime vuonna jos omistit ruotsalaisen pelitalon NetEntin osakkeita, sait niistä hyvän voiton Evolutionin ostaessa koko NetEntin toiminnot ja lunasti osakkeet itselleen hyvällä hinnalla. Puhuttiin jopa 100 % voittoprosenteista NetEntin osakkeen omistajille.

Mutta vaikka kasinotoiminta perustuu siihen, että jokainen peli sisältää matemaattisesti voiton avaimet kasinolle, ei kasino välttämättä kuitenkaan toimi voitollisesti. Myös kasinolla voi käydä huono tuuri, ja vähän pelaajia. Eli menestyvä kasino tarvitsee aina paljon pelaajia ja suurta pelivaihtoa, jotta niitä voittoja myös alkaa kertyä, eikä silloin yksittäisen pelaajan hyvä tuuri ja satojen tuhansien tai jopa miljoonien yksittäiset voitot lähde kaatamaan kasinoa tai operaattoria.

Entä sitten monista elokuvista tutut perinteiset kasinopelit. James Bond voitti aina Baccarat pöydässä, ja ruletti ja pokerivoitot ovat myös kuuluneet useamman elokuvan pääjuoneen voittopotteineen, mutta kuinka helppoa on oikeasti voittaa näissä peleissä? Perinteisetkin kasinopelit kuten edellämainitut pelit, perustuvat pääosin onneen, ja niissä ei kannata miettiä sijoittamista – ainoastaan pokerin pelaaminen toisia pelaajia vastaan voi olla ammattimaista toimintaa, ja joskus isojen pokeriturnausten finaalipöydän pelajia voi jopa betsata vedonlyönnissä. Mutta ei sekään ole sijoittamista.

Urheiluun sen sijaan voi sijoittaa lähtemällä mukaan esimerkiksi ravihevosen omistamiseen, tai ostamalla esimerkiksi uusien kansainvälisten kasvavien Esports organisaatioiden osakkeita- kyllä, näitä organisaatioita on menossa pörssiin useammassa maassa, ja vaikka Esports lajina on täysin vielä kehittyvässä vaiheessa, voi sieltä löytyä kasvavia kansainvälisiä helmiä, joiden matkaan pääsee tässä vaiheessa vielä edullisesti.

Ai-sovellukset, digitaalisuus ja mobiilius ovat tätä päivää, ja ne kaikki ovat jo sijoittajien käytettävissä. Kyse on enemmänkin siitä, miten itse suhtaudut sijoittamiseen, millaisen riskitason haluat omille sijoituksillesi ja etsitkö oikeasti tuloja, vai haluatko vain laittaa osan tuloistasi säästöön edes pienellä kasvulla. Haluatko isoja tuloa ja isoja riskejä, vai pieniä ja tasaisia tuloja pienellä riskillä. Historiallisesti esimerkiksi osakkeiden hinnat ovat aina nousseet, kunnes on tullut lama, sota tai vastaava – kohtuullisen normaaleissakin vaihtelevissa maailman oloissa osakekurssit ovat nousseet, koska meidän ihmisten yleinen elintaso on samalla noussut, ja tekninen kehitys on vielä yhteiskuntia ja yritysten toimintaa eteenpäin.

Pörssiosakkeet, rahastot, kryptovaluutat ja kaupankäyntialustat

Digitaalinen maailman on tuonut meille kaikille mahdolliseksi alkaa sijoittaminen. Voimme parissa minuutissa perustaa sähköisen sijoitustilin kansainvälisille kryptovaluuttojen kaupunkäyntipalveluihin, tai vaikkapa edellämainitun Nordnetin palveluihin – tai voimme aloittaa pelaamisen yhdellä sadoista tarjolla olevista nettikasinoista ja pitkäaikaisen sijoittamisen sijasta kokeilla onnea pelien parissa. Joskus tietenkin onnella on merkityksensä myös osakemarkkinoilla, mutta sijoittamisen perusperiaatteet on aina hyvä pitää mielessä:

  • käytä hajautusta, eli älä laita kaikkia rahoja samaan kohteeseen
  • käytä sijoituksissa myös ajallista hajautusta, eli älä osta kaikkea kerralla, vaan hajauta eri kuukausille, vuosille
  • mieti oma riskitasosi
  • mieti haluatko aktiivisesti itse toimia sijoittajana, vai haluatko passiivista tuloa kuten pankkien tarjoamat rahastosijoitukset
  • sijoita ja pelaa vastuullisesti, älä koskaan sijoita enempää kuin sinulla oikeasti on varaa
  • vältä lainarahoituksella sijoittamista, paitsi kenties jos olet aloittamassa kiinteistösijoittamista, mutta silloinkin on hyvä olla myös muita tulonlähteitä

Monien uusien mahdollisuuksien parissa sijoittaminen on perinteisiå sijoitusmalleja korkeammalla riskillä tapahtuvaa, ja nämä sijoitusalustat myös kertovat tämän selvästi omissa palveluissaan. Jotta oikeasti sijoittamalla saisi tuloja uusilla alueilla ja alustoilla, on hyvä tutustua alaan, perusteisiin ja varmistaa, että itsellä on oikeasti käsitys mitä on tekemässä, ja aikaa tehdä aktiivisia toimenpiteitä.

Tulevaisuuden sijoittaminen

Kun edelleen vapaa-aikamme lisääntyy ja perustulomme kasvavat, on sijoitustoiminnalle tulossa varmasti lisääkin vaihtoehtoja – jo nyt esimerkiksi erilaiset joukkorahoitus palvelut tarjoavat mahdollisuuksia päästä mukaan potentiaalisten uusien Amazonien ja Googlejen matkaan, ja kryptojen maailmasta löytyy satoja sijoituskohteita, joita voi aloittaa seurata koska tahansa.

Sijoittaminen, kuten kaikki muukin tässä maailmassa kehittyy edelleen, ja tulee tarjoamaan sijoittamisesta kiinnostuneille entistä enemmän vaihtoehtoja, ja ne tulevat olemaan saatavilla digitaalisesti ja mobiilisti – sinun tehtäväksesi tulee vain päättää, haluatko lähteä sijoittamaan, vai etkö.